The Delta Kappa Gamma Society International

Yhdistyksen nimen kolme kreikankielistä aakkosta merkitsevät

Sisältävät toiminnan ydinajatuksen, kasvatuksen ja opetuksen parissa työskentelevien naisten kokoamisen yhteen.

Jäseneksi yhdistykseen kutsutaan 'kasvatuksen avainnaisia'. Edustettuina ovat eri alueet esikoulusta yliopistoon. Sosiaaliala, aikuiskasvatus, kirjasto, kouluhallinto ja muu kasvatuksen asiantuntemus ovat edustettuina yhdistyksessä.

Yhdistyksen perusti tri Annie Webb Blanton Yhdysvalloissa Texasissa 5.11.1929 kutsuen kanssaan 11 kasvattajaa perustajajäseniksi.

Delta Kappa Gamma on suurin kutsujäsenyyteen perustuva yhden ammattialan järjestö maailmassa. Siinä on yli 80 000 jäsentä. Paikallisia jaostoja on tuhansia 16 maassa, jotka ovat perustamisjärjestyksessä USA, Kanada, Norja, Ruotsi, Suomi, Islanti, Hollanti, Englanti, Meksiko, Guatemala, Puerto Rico, El Salvador ja Costa Rica, Saksa, Tanska ja Viro.

Valtiot kuuluvat viiteen alueeseen, koilliseen, kaakkoiseen, lounaiseen, luoteiseen ja Euroopan alueeseen, joilla naiskasvattajien  verkottuminen toteutuu. Jokaisella alueella  on parittomina vuosina samoin kuin kansainvälisellä yhdistyksellä on parillisena vuotena  kokouksensa ja konferenssinsa joka toinen vuosi.

Yhdistys toimii kolmella tasolla, kansainvälisellä, valtakunnallisella ja paikallisella. Kussakin portaassa on kahdeksi vuodeksi valittu johtokunta.

Kansainvälisen järjestön päämaja sijaitsee Austinissa Texasissa. Yhdistyksen Kotisivu | Home on: www.deltakappagamma.org.

Tunnuksemme on avainneula, vaakuna ja punainen ruusu. Värimme purppura ja kulta symboloivat Delta Kappa Gamman perusasioita.

Ystävyys, auttavaisuus ja uskollisuus yhdistävät meitä.